Varmasti lähes jokainen etenkin joukkueurheilun parissa elämäänsä viettänyt henkilö tuntee termin "practice hero". Suuri osa on myös varmasti jossain vaiheessa elämäänsä ollut kyseisen tyyppinen henkilö, itse voin ainakin rehellisesti myöntää harjoittaneeni kyseistä tyyliä toimia reeneissä. Mielestäni se on täysin inhimmillistä, jokainen ihminen haluaa menestyä ja näyttää kuinka hyvä ja taitava on. Näyttämisenhalun kiusaus vain kasvaa, kun oikeasti tiedät mitä tulee tapahtumaan esimerkiksi seuraavassa pelitilanteessa ja näytönpaikka tarjotaan hopeavadilla. Itselläni ei ainakaan aina kärsivällisyys ja itsekuri riitä siihen, etten menisi syötön tai muun vastaavan väliin "pilaamaan" hommaa.
Kun tämän kuun alussa mulle lyötiin hoidot käyntiin, lupasin itselleni etten valita tilanteestani ja kestän vahvana ne oireet, joita voi ilmetä hoitojen takia. Ajattelin sinisilmäisenä, että kun vaan pysyy positiivisena ja jatkaa elämää normaalisti, niin mitään ongelmia ei tule. Kuinka väärässä sitä voikaan vielä korkeakouluopiskelijakin olla välillä... Siinä vaiheessa kun elimistöön on tungettu parin tunnin ajan erilaisia myrkkyjä ei enää pelkkä positiivisuus auta pysymään oireettomana.
Ensimmäisen hoitokerran jälkeen kaksi seuraavaa päivää olo oli kuin krapulassa olisi, näin ainakin oletan krapulan tuntuvan. Tunnin pystyssä olon jälkeen seuraavat kaksi tuntia oltiin vaakatasossa, siihen päälle vielä mitä erikoisempia vatsan väänteitä, ettei olo ainakaan olisi normaali. "Krapulapäiviä" seurasi sitten varmaan pitkään aikaan hirveimmät päivät, kun suun limakalvot kuivuivat, siten että jokainen nestetippa tai ruuanmuru tuntui kuin olisi metrin verran vedetty hiekkapaperia suun läpi. Vedet tuli silmistä ja kaikki keskittyminen mihinkään oli täysin toivotonta, ainoa ajatus päässä oli "loppuisi nyt jumalauta edes hetkeksi!" Kyllähän kaikki oireet lopulta ohi menivät ja viime viikko oli hyvinkin normaalintuntuinen ja jaksoi muutakin kuin maata sängyssä ja pyörähtää pari tuntia koulussa.
Tämän viikon maanantaina sain toisen hoitokertani, joten tällä hetkellä 2/16 hoidoista on takana. Jälleen ajattelin sinisilmäisesti, ettei oireet tule olemaan niin pahat, kun osaan niihin valmistautua ja minulla on tarvittavat lääkkeet. Pari päivää homma näyttikin hyvältä ja olin jo vakuuttunut, että nyt selvittiin ilman suuria ongelmia. Vielä mitä... suurimmaksi osaksi päivät kuluu maatessa, kun ei oikein mitään jaksa tehdä, kotiin tullessa hävettää katsoa sitä sotkua mikä on ilmestynyt, kun energia ei ole riittänyt siivoamiseen, tiskaamiseen tai muuhunkaan. Lottovoittona vielä päälle pari viime päivää on jälleen syöty ja juotu vedet silmissä ja kiroillen elämää. Kaiken toivon olen laittanut taas siihen, että ensi viikko on parempi ja oireeton, niin saa taas hetken jopa ehkä nauttia olostaan.
Kovasti yritin siis olla oman elämäni practice hero, tietäen millaisia oireita tulee ja ennakoimalla ne näyttäen kaverilta, joka voi selvitä tämmöisestäkin taudista yksin. Tavoitteeni oli olla valittamatta ja myös olla mahdollisimman vähän vaivaksi kenellekään lähipiirissä todeten aina "kyllä mä tästä selviän." En kyllä täysin ymmärrä, mitä ihmeen sankaritarinaa tai elokuvaa odotin itsestäni kirjoitettavan, kun yksin selätän koko homman. Suuremman luokan idioottihan täällä nyt tätäkin sitten kirjoittaa, kukaan ei selviä yksin tällaisista asioista ja todellakaan kenenkään ei pitäisi edes yrittää.
Viime päivinä olen hieman uskaltanut valittaa ja avata joitakin tuntoja myös itseni ulkopuolelle. Jo se että ymmärtää avun olevan olemassa ja uskaltaa sitä myös hieman pyytää on parantanut omaa mielialaa ja jaksamista, vaikka olo ei todellakaan ole normaali. Nyt on munkin aika ottaa tähän taisteluun kunnolla mukaan muita ihmisiä ja antaa itselleni anteeksi se tietynlainen heikkous, joka tällä hetkellä on osa tilannetta.
Aina elämässä ei tarvitse olla practice hero ja antaa 110% kaikkeen, välillä voi antaa itse 70% ja pyytää loppuun 30% apua ja tukea muilta, jolloin tulos on yhtä hyvä ellei parempi kuin yksin tehtynä.
Loppuun vielä ne suurimmat mahdolliset kiitokset ja kumarrukset kaikista tsemppiviesteistä, joita on saanut lukea.
Taistelu jatkuu!
- S